Lauantaina meillä oli tuparit. Oltiin kutsuttu facen kautta vähä yli nelkyt kaveria. Hahahha. Ei mutta pointti oli se, että meitä oli aika kivan kokonen porukka, jokunen yli kakskyt varmaan. Pidettiin hauskaa, häirittiin naapureita (olin laittanut rappuun ilmoitukseen mielestäni aika realistisen kellonajan jolloin poistuisimme, mutta kun ihmiset. Opin että ensikerralla voin olla vieläkin realistisempi ;)), syötiin Iiron ja Sannan tekemää pitsaa, juotiin itsemme mukaviksi meillä ja loppuillasta sky:ssa ja lopuksi majoitettiin seitsemän väsynyttä juhlijaa. Hyvin tämä kämppä näköjään ihmisiä veti, vaikka välillä oli hieman ahdasta ja kuuma mutta kuulemma kaikilla oli kuitenkin ihan kivaakin.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
tiistai 19. helmikuuta 2013
puhelimesta
Ylläolevat kuvat siirsin äskettäin puhelimen syövereistä ja ovat kaikki työharjotteluun liittyviä. 1. Eräs kaunis torstaiaamu mut lähetettiin vähän shoppaileen ruokaa koko laitokselle, tulin seittemän kauppakassin kans pois. 2. Kuva iltapalalta. 3. Harkkapaikassa sijaisena ollessa tuli mieleen hienoja ideoita. Rahalla saa kato ;) väsäsin huippuhyödyllisen kalenterin työntekijöiden avuksi. 4. Oon ajanu paljon. 5. Niillä reissuilla oon käyny ostamas mm. kitaran kielet. 6. Sunnuntaina olin tuparien jälkeen sijaisena jälleen harkkapaikkassani, kun muut työntekijät ja lapset lähtivät kaupungille, jätettiin mut vahtimaan taloa muutamaks tunniks. Osasin käyttää aikani tehokkaasti ;) 7. Yks iso asia mitä oon harkassa oppinu on, tadadaa, kuinka laitetaan ruokaa n. 12 henkiselle perheelle..
Loput kuvat on myös puhelimen kätköistä. 1. Punainen väri tarttuu päähäni. Nooot! 2. Seinäjoki shoppailua ennen sisustusliikekierrosta vesirempan takia. 3. Uh. Ihana tapetti, joka ei kelvannu muille ku mulle. 4. Ehdotusta kylppärin tehostelaataksi. Hiano on! mutta niin oli hintaki. 5. Vallilaa olkkariin. 6. Välipalaa patterinvaihtojen välis.
Tämmöstä tänään. Nyt lukeen vähän lehtiä kirjastoon ja sit yöks töihin. See ya!
torstai 14. helmikuuta 2013
kortti
Löysin täältä tulostettavat ystävänpäiväkortit.
Ihmisenä, joka tekee aina kaiken viimetipassa, toi oli huippulöytö.
Päätin printata ne ulos ja taiteilla niistä kavereille pienet kortit.
Jos kaverit kerkee tänne ennenku kortit niiden luokse, voin jo nyt toivottaa
hyvää ystävänpäivää!
torstai 7. helmikuuta 2013
Fondis
Koen hyvin tärkeäksi näin julkisesti informoida, mitä olen juuri suuhuni laittanu.
Oli hyvin miellyttävä ilta työporukan kesken Fondiksessa. Palvelu pelas ja ruoka oli hyvää.
Alkuruokana otin valkosipuli-aurajuusto-etanoita.
Pääruoaksi valittin lampaankyljyksiä minttukastikkeella, yrttiperunapaistoksen kera.
Jälkiruoka! Just sitä, mitä teki mieli.
Kardemummalla maustettu suklaafondat ja vanhanajan vaniljajäätelöä.
Huuda hep jos ei tullu nälkä ;)
Minä nimittäin voisin mennä uudestaanki!
mä nautin siitä tunteesta
Hyvin sekalaisia paloja viikonlopusta.
Toin mun vaasan siskon maalle vähä kattelemaan.
Kerittiin lakata kyntemme, leipoa, käydä paikallisessa (:D), pelata wiillä ja kattoa vof ja putous!
Oli hauskaa.
Nyt toivonki, että voidaan viettää pian tommonen viikonloppu uudestaan!
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Cupcake
Eli taiteiltiin viikonloppuna Mintun 7v- synttäreille cupcakeja, itseasiassa kaksia erilaisia.
Ohjeet löysin Hellapoliisin sivuilta ja Palomiehen morsian-blogista. Suosittelen kumpaaki ohjetta, niistä tuli oikee hyviä! =)
Prinsessa Cupcake, 12 isoa muffinia
200 g juoksevaa margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 dl LU Prinsessa Piparkakkuja murustettuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g Philadelphia tuorejuustoa
Pinnalle:
2 dl vispikermaa
100 g Philadelphia tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
mansikanmakuista tomusokeria tai mansikka-aromia maun mukaan
12 Prinsessa-piparkakkua
Sekoita juokseva margariini, sokeri, munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet keskenään puuhaarukalla.
Lisää joukkoon vielä Philadelphia-tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina isoihin muffinivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Koristele jäähtyneet muffinit.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon Philadelphia-tuorejuusto.
Mausta vaniljasokerilla ja mansikanmakuisella tomusokerilla tai mansikka-aromilla.
Pursota seos muffinien pinnalle ja koristele Prinsessa-piparkakuilla.
Tässä toinen ohje:
Banaani-toffeecupcaket 20 kpl
100g huoneenlämpöistä voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
3dl kakkuvehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5dl kermaa
2 banaania
15 Omar-karkkia
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen ja koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet ja kerma. Soseuta banaanit haarukalla ja lisää joukkoon. Sekoita joukkoon myös pieneksi pilkotut Omarit. Paista 150°C:ssa n. 30 min.
Vaniljakuorrute
115g huoneenlämpöistä voita
200g tuorejuustoa
1tl vaniljauutetta
9dl tomusokeria
1-4 rkl kermaa
Vatkaa voi ja tuorejuusto tasaiseksi. Lisää vaniljauute sekä sokeri ja jatka vatkaamista kunnes seos on kuohkeaa. Lisää kerma 1 rkl kerrallaan kunnes seos on sopivan tuntuista. Tämä kuorrute säilyy jääkaapissa muutamia päiviä, vatkaa vain kuohkeaksi ennen käyttöä. Kuorruta hyvin jäähtyneet cupcakesit pursottimen avulla. Cupcakesit voi vielä koristella vaikkapa strösseleillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







































