Juhannus, mökki, rauhaa, ruokaa ja juomaa ! ihanuutta. Oltiin mökillä kokonaista kolme yötä. Perjantaina käytiin perinteiden mukasesti kauhavalla ajelemas ja lentokoneita kattelemas, aiemmin mökillä keitettiin uudet perunat, tehtiin salaatti ja grillattii jos jonkimoista herkkua.
maanantai 27. kesäkuuta 2011
tiistai 21. kesäkuuta 2011
no se proväääns
torstai 16. kesäkuuta 2011
ylioppilas
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
enkä edes tiedä mistä aloittaisin
On tapahtunut niin valtavasti asioita, niin hyviä kuin huonojaki.
Päivittelemättömyys on johtunut yksinkertaisesti siitä etten ole jaksanut, ehtinyt, eikä juuri ole edes kiinnostanut. Tarkoitus ei oo ollu palvella lukijoita, vaan itteäni, tehä omaksi iloksi.
Tätä on oikeasti kiva tehä, kun on aikaa, kiinnostusta, asiaa ja kuvia. Pitkään aikaan näin ei oo ollut.

Vaari on haudattu, yo-juhlat juhlittu, töitä tehty, pääsykokeissa käyty,
shoppailtu, valvottu, itketty ja naurettu.
Nyt kuuluu kuitenkin hyvää. Tuntuu siltä että juhannuksen jälkeen,
kun työt puutarhalla loppuvat ja grillillä jatkuvat, jaksan taas vähä elää : --D

Töissä oon ollu viimeksi lauantaina, puutarhalla keskiviikkona. Viikonloppu on ollu siis vähä rennompi, aurinkoisempi. On saanu nauttia lämmöstä ja kaikesta. Huomenna jatkan töihin puutarhalle ja tiistaina alkaa kolmen päivän puutarha-grilli-työputki, siinä välissä jos kerkeän edes nukkua niin hyvä.

Mulla on tänne paljon "asiaa" ja kuvia, kunhan saan vaan kunnolla aikaa ja inspistä.
Nyt vaan tein tälläsen heihei-postauksen. Luulen että palaan vasta provinssin jälkeen, missä viikonloppu menee olutteltassa töitä tehden. Odotan kuitenki juhannusta enemmän ku mitään,
sillon tämä kahessa työssä ravaaminen toivottavasti loppuu. :D
Toisaalta taas haluaisin elää tässä hetkessä seuraavan vuoden, tai enemmän.
Mutta ei, eteenpäi mennään.
maanantai 9. toukokuuta 2011
elämäni ensimmäinen pyykinpesu
Viikko on hurahtanu töissä luomalla (ja sampalla, (yhteensä) ah niin ihanat 13tunnin työpäivät), sairaalassa, huilutunnilla, seinäjoella, mummulassa, iirolla ja kirpputorilla. Hiljaisuus johtunee siis näistä edellämainituista ja siitä että tämänhetkinen tilanne ei ole miellyttävin, äitini isä, ainoa vaarini on lähdössä. Juuri nyt kun pitäisi lukea ja lähteä pääsykokeisiin, suorittaa huilututkinto, nauttia alkavasta kesästä, suunnitella juhlia, päästä ylioppilaaksi ja iloita siitä.

"Lord you know how busy i'm going to be today, if i should forget about you, please don't forget me."

Kaikki kuvat ovat äitienpäivältä, mummulasta ja evijärven jokikylässä sijaitsevasta vanhaan kouluun tehdystä kirpputorista (jossa suosittelen kaikkien lähelläasuvien käyvän). Laukku (sydän), on sieltä. Niin ja aivan kuten otsikossa mainittin, pesin tänään elämäni ensimmäisen kerran pyykkiä. Tuli vähä vanhempi olo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)